Valipaivina Nikkoon!

Japanissa opiskelijoiden joululoma on pitka, yli kaksi viikkoa, joten mahtuihan sinne pari vapaapaivaa baitostakin! Suunnaksi Nikko, piskuinen historiallinen kaupunki Tokiosta noin 100 kilometria luoteeseen. Luvassa suhteettoman waltava kuvareportaasi reilun vuorokauden pituisesta miniseikkailustamme =).


Hyppasimme junaan keskipaivalla, mutta matka Kanagawasta Nikkoon kesti nelisen tuntia. Illan hamartyessa alkoi vuorten juurella sijaitseva pikkukaupunki lahestya! Oi mitka maisemat!

Japanilaiset vuoret on ihan eri muotoisia kuin eurooppalaiset! ...Ja niin kauaksi pois paasimme paakaupungin melusta! Matka tuntui loistoidealta alusta asti. Loman tarpeessa!

Perilla! Aseman ovesta ulos astuessamme havaitsimme ylankojen saan hyiseksi. Mita tuo valkoinen tuolla vuorilla on, ihmettelivat kaupunkilaiset. Keskusaukiolta avautui hyytavannakoinen maisema. Olimme luonnossa! Kaukana Tokion betonilabyrintti ja silmankantamattomiin jatkuva talomeri. Oikeastaan kuva otettiin vasta seuraavana aamuna, sen verran kylma oli ja pimeni ja nalkakin kolotti!


Joten ei muuta kuin syomaan! Jaiset varpaat sulivat ja ensimmainen (ja viimeinen :) Nikkon-ilta kaynnistyi lampoisessa ramen-ravintolassa. Oli muuten parasta tahan mennessa maistamaani ramenia! Jotteivat annokset tuntuisi liian pienilta (tama alunperin kiinalainen herkku on kyllakin tunnettua kulhojen suuresta koosta) otimme nuudeleita ryydittamaan gyoosaa, lihalla ja kasviksilla taytettyja taikinanyytteja. Myos kalja maistui, herkkua oli!


Olimme todellisella budjettimatkalla, mutta ystavien vinkin avulla olimme varanneet meille sopivasta hintaluokasta - siita halvimmasta - tosi kivan majapaikan! Halusin japanilaistyylista, joten paadyimme ryokan-majatalojakin halvempaan kotimajoitukseen eli minshukuun. Pienen sattaamisen jalkeen ja Yukin kirottua kannykkansa GPS:n loysimme (oman perinteisen lyijykynalla paperilapulle sutaistun karttani turvin ;) perille nattiin, siistiin ja kodikkaaseen taloon. Perhe asui ison talon alakerrassa, vieraille taisi olla nelja huonetta ylakerrassa. Asetuimme taloksi kuuden tatamin kahden hengen huoneeseemme, jossa lammin kotatsu-poyta ja vihrea tee odottivat jo. Taydellista! Hinta alle 20 euroa/hlo/yo!

Kotatsu toiminnassa. Matalan poydan alla on lammityslaite, ja poydan paalta pitkalle lattialle ulottuu paksu viltti. Jalat viltin sisaan, ja pian huomaa ettei huvita enaa siirtya mihinkaan =). Onneksi Yuki tietaa miten japanilaiset harvelit toimii, ois voinut ulkomaisella vaihtarituristilla jaada taas tamakin alyamatta!


Illan pimetessa minshukun ylakertaa valaisi natti lyhty... Minulle naky oli paljon enemman joulutunnelmaa kuin ihmismeri neon-valaistussa Odaibassa...

Illalla testasimme viela kotatsun lisaksi toisen japanilaisen erikoisuuden, majatalon yhteiskylvyn eli ofuron. Perinne on, etta kylpyvesi on kaikille vieraille sama. Vahan se suomalaista ihmetyttaa, ja kyselin Yukilta etta onko sinne nyt ihan terveellista menna lillumaan, mutta perinne on perinne, ja "ainahan se on nain tehty". Ei auttanut kuin unohtaa haihattelu ja veteen vaan! Ja oli se sitten oikein nautinnollinen kokemus, mahtoivatko muut vieraat edes olla kylpeneet. No, en halua tietaa :P. Aioimme menna aikaisin, koska ofuron tapauksessa "varhaisin lintu ei matoa loyda" hehe eli vesi on tietenkin puhtainta ja kuuminta ensimmaiselle kylpijalle. Mutta laiskoja sahlareita kun ollaan, mentiin kylpyyn viime tipassa. Se ei kuitenkaan haitannut, ja "onsen-pulveriksi" Yukin nimittama kylpyveteen sekoitettu aine teki vedesta valkoista kuin vulkaanisessa lahteessa. Rauhallista ja rentouttavaa. Ja ennen kylpya kuuluu sitten peseytya!!!

Paikallisista tavoista sain kuulla lisaksi sen, etta japanilaisittain kun kaydaan suihkussa, istutaan matalalla jakkaralla ja viskotaan vetta niskaan paljusta. Historiallinen tapa elaa, ja myohemmin julkisissa kylpyloissa olen havainnut kaikkien tekevan niin. Vaivalloista!




Aamun valjettua ei auttanut jaada kotatsuun kutvottamaan. Ulos hyiseen ilmaan! Lumisadetta oli Joulun valipaiviksi uhkailtu, ja ihastuksen ja kauhun sekaisin tuntein sita odottelimme, muttei lunta sitten kuitenkaan koskaan saatu.. Kylla ois ikiaikaiset temppelit naytteleet taydellisen hiljaisilta ja rauhaisilta lumipeitteessa, mutta nattia oli nainkin. Paivan ensimmainen turistikohde oli kuuluisa Shinkyoo-silta vuorten katveessa, yksinaisen puron yli...

...Mutta heiiii nama postikorttimaisemat ovat luonnonmukaisuudessaan ihan huijausta! Sillasta on kuva joka opaskirjassa, ja luulimme sen tosiaan sijaitsevan eristyksissa jossain vuorten yksinaisessa solassa, mutta hopohopo, oikeasti heti sillan oikeasta reunasta menee vilkas autotie, ja Nikkon vilkkaimpiin kuuluva keskustan turistialuea avautuu selan takana. Mutta pidetaan nyt lumousta ylla... eli rajasin sitten itsekin ne rekat pois maisemasta :D.


Vuorossa klassinen japanilainen epasymmetrinen puutarha. Oi jos oisi lunta!


Temppelialueen vanhus, 500-vuotias(??) kirsikkapuu.


Ja sitten itse paakohteeseen, Tooshoogu shrinelle eli shintopyhakolle. Japanin kuuluisin sotilashallitsija Tokugawa Ieyasu on haudattu tanne. Portista sisaan ja ylos vuoren rinnetta kolmesataavuotiaiden cedar-mantyjen (mika se on suomeksi??) kujaa pitkin. Puut istutettiin muinoin siemen siemenelta Ieyasun vallan merkiksi.
Tooshoogu on laaja temppelialue taynna historiallista merkittavyytta.. ja turisteja.


Kuuluisa yksityiskohta, alunperin lastenkasvatusohjeiksi laadittu "Hear no evil, speak no evil, see no evil".

Ja toinen merkkiteos, Nemurineko eli pieni valkoinen torkkuva kissa, joka kuvastaa temppelialueen olevan turvassa. Hiiret on hatistetty. Eli Tokugawa on kukistanut viholliset ja kissa nukkuu toimettomana.

Hassua kylla, tama myoskin joka kirjasta loytyva ihmetys on niin pieni, etta ison kyltin pitaa osoittaa turisteille etta "Katsokaa nyt, siina se on". Tietenkin lansimaiset urpot missaavat kanjein merkatun nahtavyyden.

Ylos ylos johtaa pitkat portaat kohti Ieyasun hautamuistomerkkia.

Kivetty tie ylos rinnetta pisti hiljaiseksi...

Ja semmoinen se sitten on, suuren sotaherran ja Japanin yhdistajan hauta. Hmm, pompeli. Paikka on komia, ylinna rinteessa, eristyksissa puitten keskella. Kaikki taalla oli rakennettu kivesta tai jos oli puuta, oli se maalattu mustaksi. Tunnelma valittyi.

Minuun teki itse hautamuistomerkkia suuremman vaikutuksen lintu ja iaksi suljettu portti. Ja kaikki niin mustaa ja synkkaa. Kumma kylla hiljainen ja yksinainen paikka, ei turistimerta. Paras temppelielamys tahan asti!

Lahes nollakelissa ja alkavassa hyytavassa tihkusateessa turisteina palloiltuamme paatettiin viela reissun lopettajaisiksi testata yksi monista Nikkon onseneista eli kylpyloista. Ja taas sai nahda jotain uutta ja ennenkuulumatonta - nimittain onsen-rakennuksessa oli suuri huone varattu "lepailylle". Monet kylvysta vasyneet tai muuten vaan torkkuja kaipaavat aikuiset ihmiset makasivat pitkin pituuttaan tatamilla suuret lattanat tyynyt pehmikkeina. Nakeeko Suomessa ihmisia julkisesti nukkumassa...? Luulin ensin etta olin tullut ravintola-alueelle ja osa vieraista on juonut liikaa.. Ehei, taaskaan ei turisti alynnyt.

Lepailimme "rest room":ssa aikamme ja sitten kylpyyn! Kuvia ei tietty oikein ole, japanilaiset kylpylat kun ei ole mitaan uimahalleja, vaan aatamin asussa miehet ja naiset erikseen mennaan kuumaan altaaseen ja kymmenisen minuuttia nautitaan. Kauempaa ei juuri karsi olla, koska nupista alkaa heittaa. Tassa paikassa oli kolme allasta, joista yksi ihana ulkoallas! Ilma oli hyista ja vesi kuumaa, ja onseniin kuuluu aina kivien valeista tai bambusta tehdysta "putkesta" pulppuavat "lahteet", joten kylla kelpasi. Ja tietenkin kavin myos saunassa. Japanilaisessa saunassa on kumma kylla vain reilu 50 astetta lamminta! Ja taustalla soi "rauhoittava" musiikki.. Seinaan upotettu tv sentaan tasta uittolasta puuttui ;)!

Tuli Joulu. Ja meni.

Joulu oli tana vuonna erilainen. Enpa muuta osannut odottaakaan, taalla kun ei vieteta kuin kaupallista Joulua. Joulu tuli ja meni ilman suurempaa melua. Suurin osa vaihtarivaesta vietti pyhat lumilautailureissulla Naganossa, mutta itse paatin rahattomana jaada pitamaan seuraa part time job:ssa eli baitossa raatavalle japanilaisherralle. Ja siita paatellen, miten monella katkesi kasi tai kylkiluu tai muuten vain paluu tapahtui lahtotunnelmiin nahden vahemman hehkeassa kunnossa, uskon tehneeni oikean ratkaisun ;). Ottakaamme esimerkiksi vaikka kamppikseni Alicia, joka tuli kotiin kasi ranteesta kainaloon kipsissa, JA oksennustaudissa ja kovassa kuumeessa. No, se on yksi tapa viettaa joululomaa.. Monet niin eurooppalaisista, amerikkalaisista kuin aasialaisistakin vaihtareista matkustivat kotimaihinsa lomien ajaksi. Japanilaiset staff memberit menivat hekin perheidensa pariin kuka minnekin, joten Joulu asuntolassa oli hiljainen ja siksipa myos rauhallinen.

Joulun tunnelmaa...

Mutta sentaan jotain Joulun tunnelmaa (koulun muovikuusen lisaksi, kuvassa) tannekin asti saatiin :)! Se tuli postissa jos jonkinmoisten kotomaan herkkujen muodossa! Kylla kuulkaa katosivat vauhdilla suomalainen suklaa, salmiakki, laku, hapankorput, oliivit, ruisleipa salami kyytipoikanaan...! Niin ja ne aitin itse leipomat perinteiset piparkakut! Ai etta, ne menivat jo ensimmaisena iltana leffaa katsellessa, tietenkin yhdessa niinikaan kotoa saadun ihka oikean glogin kanssa! Kylla kelpasi! Paasimpa jopa ihastuttamaan japanilaisia ystavia Fazerin sinisella, kun nabe- eli pataruokaillalliselle kutsuivat! Iso kiitos kaikille kotimaan Joulupukeille, you know who you are!!! *<:)


Koulun kuusi ja ma. Jouluun kuuluu kai kuusi... Ainakin koulun somistusinsinooritontut olivat sen havainneet, tosin kuusipiirrustuksia oli taidettu varkata vahan havunneulanen silmassa, koska lopputulos oli melko mielenkiintoinen. Ainakin suomalaisiin metsakuusiin tottuneelle. Eipa paljon koulun kuusta kehtaisi Tuomiokirkon eteen koorata. Taalla meilla siis muovinen. Ja ikaankuin vehje ei omin voimin pysyisi tanassa, risu oli tuettu maahan valaistuilla vaijereilla. Vaikkei korkeutta ollut muutamaa metria enempaa. Lentoonko se on lahdossa vai mita on meneillaan?

Meidan Jouluaatosta ei paljon kuvia tarttunut mukaan. Yukin kanssa kaksin kyseisen juhlapaivan kulutimme. Ensin mentiin kuuntelemaan Tokai-yliopiston oman sinfoniaorkesterin vuotuisaa konserttia pari pysakkia junalla tasta pohjoiseen. Soittolistalla oli jopa Sibeliusta! Joten odotukset olivat korkealla, ja innostunein mielin suuntasimme konserttitalolle. Kavi kuitenkin nyt niin, etta oli opiskelijoilta jaanyt Sibbe-kotilaksyt pikkasen huonolle harjoittelulle, eika Karelia-sarja sitten ollenkaan luonnistunut! Huh, luultavasti ei moista versiota olisi Suomessa mahdollista kuulla ;)! Etta harvinaislaatuinen kokemus siis. Kuitenkin muut kappaleet, Mozart ja Adler (?), sujuivat mallikkaasti, ja konsertin encoreksi esitetyt joululaulut oli hauskaa kuultavaa! Siita tuli jo melkein joulumielelle.

Ilta jatkui Odaibaan, jossa oli tarkoitus paasta maailmanpyoraan katsomaan Tokion iltavaloja ja vaihtamaan joululahjoja. Mutta toisin kavi. Paikka oli tupaten taynna, kuten olettaa saattaa, Jouluaatto kun on Japanissa "parien ilta". Kun saavuimme maailmanpyoran tuntumaan, havaitsimme jonon pituudeksi 1h 40min (paikalla oli tietenkin koko joukko jarjestysmiehia jotka tiedottivat kova-aanisilla jonotusaikoja ja kehottivat ihmisia liikkumaan varovasti massassa koska rynnakoiminen olisi vaarallista, ja niinedelleen. Viimeisen kotiin vievan junan lahtoon oli kuitenkin vain reilu tunti aikaa, joten eihan siina muu auttanut kuin kaantya maailmanpyoran juurelta kotia kohti. Vitsit vahenivat, eika vakijoukkoa huvittanut edes valokuvata. Yoksi emme Tokioon voineet jaada bilettamaan, koska Yukin oli oltava Joulupaivan aamuna aikaisin toissa.

Sitten Jouluun kuuluu kai jouluinen ruoka. Me mentiin Tokion kaikkien nuortenparien mekkaan, Odaibaan, ja syotiin Jouluaaton paivalliseksi oden-nimista sapuskaa katukojusta. Monenmoisia oli tunnistamattomia objekteja. Maku mieto, vahan imela tai papumainen. Hyvaa sinappia sai reunalle! Niin ja juotiin makeaa kuumaa sakea, viereisesta (piilossa pysyttelevasta) kojusta.


Odaibassa kun olimme, vierailimme Jouluaaton kunniaksi myos Sonyn harvelikaupassa. Aibo-koira on ollutta ja mennytta, uusi lelu on tanssiva pallonmuotoinen radio. Mikas sen jouluisempaa kuin elektroniikkakauppa.

Jouluaaton maisemamme. (Nakyvyys heikko, pahoittelen!) Rainbow-silta Odaibasta lahden yli Tokioon. Tassa tuli joka parin poseerata, ja olipa paikalle viritetty jopa superkawaii ihkuja valaistuja "kehyksia", sydamenmuotoisia tai muuten vain tositosisopoja, joiden edessa sitten voi kuvauttaa itsensa ja siippansa. Jonot olivat kuitenkin puolen kilometrin luokkaa, joten hyytavan kylmassa ilmassa jatimme taman lystin valiin. Hassua kumminkin oli, kun kuva otatettiin aina jonossa seuraavana seisovalla parilla =). Joulun henkea.

Etta se siita japanilaisesta Joulusta, luultavasti ensi vuonna Suomessa perinteita osaa jalleen arvostaa ;)! Onneksi kuitenkin kotoisen junapysakin juottolasta lopulta saimme kaljat mieheen lohdukkeeksi. Vaihtuivat ne joululahjat kuppilan poydassakin... Ja, tassa Joulussa parasta oli sittenkin aika ihan kotosalla asuntolassa. Ensi Joulua odotellessa ;)!

Joulusta muistuttamassa tuikku asuntolan huoneessa. Kaupanpaallinen shoppailukierrokselta.

二十歳, eras hatachi

Syntymapaivatunnelmaa... Yuki taytti vuosia, juhlistimme itse tehdylla kaakulla ja paivalla Tokiossa. Rauhaisasti korottelimme maailmanpyorassa ja laskevan auringon kaunistamaa utupilveen haipyvaa suurkaupunkimaisemaa ihastelimme. Huvipuiston pelottavimman nakoinen vehje, hervottoman kokoinen vuoristorata, jai kokematta, meniko pupu poksyyn paivansankarilla ;)? Itse uhkasin, etta kun oma syntymapaivani koittaa, lahden koettelemaan vanhan pumppuni kuntoisuutta moiseen harveliin! Saa nahda joudunko sittenkin syomaan sanani... sen verran oli korkeutta ja mittaa vuoristoradalla. Pelkastaan yhta ylos nousevassa maailmanpyorassakin alkoi housunpuntit vahan tutista, ja mietittiin, etta jos nyt istuis kiikkerassa avokarryssa matkalla kohti radan korkeinta huippua, puhumattakaan huipun tuolla puolen odottavasta pudotuksesta, vois kylla tosiaan pikkasen janskattaa. Ei meilla vaan Suomessa... Tokyo Domen viereisessa Aqua-huvipuistossa siis oltiin.

Kaakku, paivansankari ja leipuri. Kakuntarjoamisperinteista tuli muuten opittua sen verran, etta Yukille oli pienoinen kauhistus, etta olin itse kuluttanut omaa kallista aikaani ja itse vaivojani saastelematta vatkannut ilman sahkovatkainta taikinan, ja itse kuluttanut omia rahojani, jne jne. Se oli kertakaikkiaan liikaa japanilaiselle vaatimattomuuden ja vastavuoroisuuden tunteelle. Kummallista. Jos suomalainen antaa lahjan, ei han minun kasitykseni mukaan vaadi mitaan siita "vastalahjaksi". Synttarikakku on synttarikakku. Mutta japanilaiselle se, kuten ilmi lopulta pitkallisen ihmettelyn jalkeen kavi, on velka, joka painaa kunnes se on takaisin maksettu. Hohhoi! Kuvaushetkella sentaan muistettiin iloisesti poseerata..

Tuolla mekin yksi kierros kaytiin fiilistelemassa..

Korkealla. Kuvaajan huomio on selvasti kiinnittynyt taustalla nakyvaan vuoristoradan karryyn.

Nakymia maailmanpyorasta.

Siella jotkut menee. Mitka mahtaa olla fiilikset...?

Ja siella kaukana, talon katon ylapuolella. Vatsaa vaantaa..

Eika tama oloa paranna.

Huvipuistossa oli Muumikahvila! Jee! Huom huom mainostaulussa on suomea! Uskomatonta mutta totta. Muumit on tosiaan aika suosittuja taalla, ja kahvilassa leivottiin perati suomalaista ruislimppua! Tietenkin ostin. Muumikirjoja oli tarjolla suomeksi, ja ruotsiksi.. Lisaksi oli kuppia ja kihvelia monenmoista, tyrnihilloa ja muuta. Seinilla oli suomenkielisia tekstaja. Olin ihan innoissani, mutta Yuki ei ihan tajunnut miksi piskuisessa kaffelassa piti viettaa noin tunti kuvia rapsien ja suomeksi hihkuen.. Kummallista!

Kaikki paivat paattyy aikanaan.. Ilta hamartyi, ja kotiin oli palattava. Rakas muisto.

Thanksgiving

Amerikkalaiset ystavamme kutsuivat kaikki siis oikeasti aiwan uskomattomalle Kiitospaivan aterialle tyttojen asuntolan keittioon! Marraskuun kolmannen torstain perinnejuhla on kuin suomalainen joulu, poyta notkui herkuista joita parat olivat kokanneet aamuvarhaisesta asti. Mutta kylla uurastus palkittiin, nimittain ruuat olivat todella herkullisia!! Aivan palasi koti ja iskan ja aiskan pihvibravuurit mieleen, kun sai maistaa taytettya kalkkunaa, perunamuusia, karpalohilloa, kalkkunan paistinrasvasta valmistettua kastiketta, suussasulavaa makeaa peruna-vaahtokarkkivuokaa..... vaikka mita oli tosiaankin tarjolla, ja kaikki vei kielen mennessaan. Kahtena edellisena paivana olivat Tokion suurista, erikoista tuontitavaraakin myyvista tavarataloista naita aineksia metsastaneet ja japanilaisen ymmarryksen mukaan "erikoisuuksista" olivat ilmeisesti kohtuu arvokkaan hinnonkin pulittaneet. Ja herkkujen kyytipojaksi viinia!

Ei ole moisia tarjouksia taalla pitkiin aikoihin maistettu, viinia ei ole juotu juuri kertaakaan koko vaihtarivuoden aikana, sekun ei ole oikein japanilainen tapa, vaikka ehka muodikasta olisikin, eika kunnon liharuokia, perunaa ja kastikkeita taalta juuri loyda. Lieko ollut vain pitka tauko naista lantisista herkuista vaiko oivien kokkien kyvyt, mutta kylla oli aivan sanoinkuvaamattoman loistava ateria! Kiitos amerikkalaiset ystavat!

Herkkua oli monenmoista. Oikealla Morgan Oregonista, taaempana jo vahan varia saanut ;) hawai`ilainen Scott.

Kas han jolle menetin kieleni. Illan paaesiintyja, taytetty kalkkuna.

Kansainvalinen festivaali

Vaihto-opiskelijoiden paanvaivaksi salytettiin syksylla "kansainvalisen festivaalin" jarjestaminen. Jokaisen maan piti rakentaa kykynsa ja mielikuvituksensa mukaan oma koju, jossa sitten olisi tarjolla tietoa ja vaikka namumaistiaisia omasta maasta. Meidat skandinaavit, pienia maita kun kuulemma ollaan, oli kuitenkin niputettu yhteen ja samaan ryhmaan, ja yhdessa sitten lapi syksyn kokoustimme ja koitimme kehittaa jotain ideoita etta mitapa suomesta, norjasta, tanskasta ja islannista voisi esitella. Ruotsi ei ollut edustettuna kun ei ruotsalaisia vaihtareita taalla lainkaan ole, tosin joku liimasi seinalle piskuisen ruotsin lipun ja viereen nuuskarasian. Siina niiden boothi.

No, enpa tieda oliko paljon haavimpia sitten muidenkaan kojut, aika heikoksi se suunnittelu jai. Kokouksissa lahinna syotiin, raplattiin kannykoita muka tarkean nakoisina, sovittiin erinaisia deadlineja jotka kuitenkin unohdettiin heti kokouksen paatteeksi, ja solmittiin romanttisia suhteita vastakkaiseen sukupuoleen, silta ainakin naytti. Nain kavi ainakin (mitapa mina muitten asioista tietaisin..) kahdelle suomalaiselle pojalle ja taisipa kayda myos eraalle norjalaiselle.

Kuinka ollakaan, kokouksissa tormasin eraaseen japanilaiseen tyttoon, joka on asunut vuoden Suomen Turussa! Lukioikaisena oli vaihdossa. Tiesi kaikki samat paikat kuin ma, tietenkin, Turku kun on kohtuu pieni paikka vaikkapa paikallisiin mittasuhteisiin verrattuna. Joten juteltavaa riitti - kuulemma joka paiva tama Yui on kavellyt kouluun siita mista mina mennyt tanssitunneille, ja Kinopalatsissa on kayty leffat katsomassa ja mennessa samasta karkkikaupasta karkit hakemassa. Aika hassulta tuntui. Maailma on joskus ihmeen pieni, ja silloin tuntui etta melkein millaiset suunnitelmat vaan ovat mahdollisia, Yui kun haaveili suorastaan Suomeen muuttamisesta. Yui puhuu kohtuu hyvin myos suomea, ja treenaa kielitaitoa ilmeisen tehokkaasti kokouksissakin viihtyneiden suomalaisten poikien kanssa. Kotoisa olo tuli taman uuden tuttavuuden kanssa jutustellessa.

Mielestani festivaaliannin niukkuudesta voi syyttaa joka tapauksessa myos opettajia, jotka eivat lainkaan antaneet kunnollisia ohjeita siita, mita oikeastaan ollaan tekemassa. Kellaan ei siis ollut oikein selvaa kasitysta siita etta mika on homman pointti. Vasta jalkikateen ymmarsin, milta homman ois pitanyt nayttaa. Ymmarrysta auttoi muiden maiden kojut, erityisesti kiinalaiset, korealaiset ja thaimaalaiset loistivat jalleen patevyydellaan, mutta ilmeisesti he olivatkin tajunneet opettajien japaninkieliset ohjeet meita Pohjolan kielitaidottomia ummikkoja paremmin.

Suomalaisten koju. Kauheasti ei rekvisiittaa ollut, itse taiteilin lipun, ja hammastyttavilla kuvaamataidon lahjoilla siunattu Harri (takana vasemmalla) maalasi suurennoksen eraasta Tove Janssonin postikortista. Keskella Pauli, ja sitten tiimin japanilaisjasenet joista punaisessa paidassa Saki (vuosi Norjassa vaihto-opiskelijana!) ja takana herra jonka nimi on valitettavasti jaanyt arkistoimatta. Ja mita ihmetta! Potrettiin on eksynyt ylimmaaraista rekvisiittaa! Eteen singahti siis ihme hiihtajan elkein islantilainen Bjorn. Hehe.

Kansaa oikeastaan virtasi ihmettelemaan Suomen Muumeja. Meilla oli toki heidan elostaan ja olostaan paljonkin tarjolla, oli kirjaa, mukia, jopa kiiltokuvan sai innokkaimmat mukaan. Muumit tunnetaan Japanissa. Lisaksi kiinnostivat revontulet, Joulupukki, lumi, yoton yo ja luonto.

Norjalaisten corneri. Olivat hakeneet Yokohaman Ikeasta valmiin piparitalosetin, ja tittishan siita tuli! Erityisesti rikkominen ja syominen oli kivaa. Ja jalleen Lauran nimimuisti jaanee palkinnotta..

Thaimaalaiset askartelivat portin.... (livena vaikuttavampi).

...ja nayttivat yleisolle thai boxingin mallia. That`s gotta hurt!! Yleiso aivan hurjistui lajin julmuudesta, tosin valitettavasti tunnelmat katsomossa eivat aivan vality jalleen tastakaan otoksesta =D. Noh, mita pienista puutteista.

Skandinaavien huoneessa vieraille oli tarjolla myos niita maistiaisia, eli Ikeasta loytyi pipareita, ja Tokiossa sijaitsevasta Muumikahvilasta oli haettu tummaa leipaa, ruotsalaista sillia (joka suomalaisena tietamattomille vierailijoille syotettiin) ja glogia, jossa vastoin koulun saantoja oli perati alkoholia. Glogi jouduttiin sitten laimentamaan vedella. Mutta hyvaa oli silti, ja niin kotoisalta maistui! なつかしい！

Muinaisen syksyn lehdet

Sita ruskaahan sitten piisasi, joten en se minakaan paase ruskakuvista eroon... Vuodet vaihtuu ja joulut tulee ja menee, mutta blogi se vain seisoo paikallaan, muuttumattomana. Jo on! Asialle on pikimmiten tehtava jotain! Ongelma on tosin piillyt oikuttelevassa tekniikassa - ei suinkaan blogin pitajassa - lapparini (siis se kannettava, ei juotava) kun uhkaa hyytya. Viimein harkaa sarvista ja asuntolan hyiseen tietokoneluokkaan kirjoittelemaan, siita syysta siis emme voi iloita umlauteista enaa.


Syyspaivat vierivat, ja niita riitti siis todellakin enemman kuin koto-Suomessa, nimittain viela joulukuun alussa oli viimeiset varikkaat lehdet puissa. Maisemia koululta.. Vaikka Suomen ruska on vertaansa vailla, on myonnettava, etta paikoitellen taalla kylla nakyi uskomattomia vareja, ihan ilman fotariakin ;)!

Nama varit kilpailivat mielestani ihan kohtalaisesti Suomen syysloiston kanssa...

Kampuksen paa-avenue hiljenee sateen tihkuessa hamaran lapi...

Bongaa vanhin kuva... Eh talta naytti kampus viela pari kuukautta sitten. Tosiaan tama ruskakuva lipsahtanut myohempien ruskakuvien lootikkoon, hupsis. Oikealla lahes kuvan laidan tuolla puolen meidan luokkarakennus, suihkulahteen takaisen puistotien paassa kaukana oikeassa takalaidassa meidan asuntola (kumpikaan ei siis juuri nay :P).

Luokkahuoneen ikkunasta. Usein tuli tuijoteltua enemman ulos kuin liitutaululle.

Ja se samainen ikkuna. Taalla me joka paiva aherretaan enemman tai vahemman tarmokkaasti.

Ja taalla.

Ruokalan edustan pihapoydat. Tassa me syotiin jokaikinen lounas sitten viime huhtikuun.. Nyt on penkit pistetty pakettiin ja paikalla on remontti, eika kirjavia lehtiakaan ole tietenkaan enaa yhden yhtakaan. Oi niita aikoja...!

Jokapäiväinen Fujimme

Syksystä Jouluun.... eli hoidetaan syyskuvat pois alta ennen kuin (mahdollisia) vuodenvaihdekuvia aletaan saada (jos aletaan, ehkä joskus tulevaisuudessa tänne asti ;). Asia on niin, että meidän kampuksella voi ihailla perijapanilaista maisemaa ihan arkisesti noin vain jokaisena kirkkaana päivänä. Ja noita päiviähän piisaa. Japanin talvi on kylmä ja kirkas, vaikkakin on sanottava että toki nyt Jouluaatoksi on kuitenkin luvattu jatkuvaa sadetta ja myräkkätuulia. Toki toki. Paikalliset ovat kypsiä näkymiin, eikä Fujin lumihuippu kuulemma enää jaksa kiinnostaa. Vaihto-oppilasta, vaikkakin jo melko kypsäksi marinoitua, moinen kuitenkin säväyttää, ja pakko on sanoa, etten ihmettele miten runoilijat ovat kautta vuosisatojen tuosta huipusta värssyjä järjestelleet. Ja ajatella - olen ollut tuolla! Vähä vähältä se on tässä syksyn mittaan lunta rinteilleen kerännyt, ja nyt, Joululoman alun kunniaksi, on koko vuori jo peittynyt valkoiseen. Mutta se ei kuvista näy, koska ne on otettu noin kuukausi sitten. Iloitkaa kuitenkin kauniista maisemasta, myös isi ja äiti joille vuori ei kouluvierailun aikana suostunut utupilvestä näyttäytymään!


Fuji kutsuu kouluun...


Välitunneilla valkoinen huippu aina ihmetyttää kun kipuaa koulun mäkeä - pilvikö sieltä kohoaa? Ei, kyllä se on luminen tulivuoren huippu.

Meidän kylää vahtii hra Wuori. Näkymä koulun päärakennuksen katolta.

...Ja iltapäivällä se taas tahtoo takaisin piiloon. Aurinko kiertää illaksi Fujin taakse, ja aamu (yläkuvissa) on siksi parasta katseluaikaa, ennen kuin utu taas nielaisee katoamistempuista kuuluisan vuoren.