Fuji valloitettu! (kävimme jonottamassa vuorella)

Se on sitten valloitettu, Fuji-vuori kaikkine 3776 metreineen!

Minun ja Valeriyan kahdenhengen pohjoismaisten naisten tiimi kiipesi huipulle tähtikirkkaana heinäkuisena yönä tuhansien muiden kanssa. Fuji on Japanin korkein huippu, ja sen kyllä huomasi, ylhäällä oli kylmä, vaikka vuoren juurella kärsittiin pahimmasta helteestä vuosiin - 40 astetta lämmintä alhaalla, huipulla kaukana pilvien yläpuolella sää lähellä nollaa. Vaikka aloitimme urakan oikeastaan vuoren keskivaiheilta suosituimmalta eli viidenneltä "asemalta", nousuun meni huikeat 9 tuntia, litroittain vettä, kahdet paristot, kaksi pulloa happea, yhdet hermot (eivät onneksi allekirjoittaneen) ja mielettömän monta ja kallista vessareissua (keho sopeutuu ohueen ilmaan tehostamalla aineenvaihduntaa...??) Iltakahdeksalta aloitettiin ja auringon noustessa olimme huipun tuntumassa, tosin jämähdimme turistimassaan emmekä päässeet ylös aivan ajoissa päivän ensi säteitä vastaanottamaan. Laskeutuminen sujui sitten vauhdilla 5 tunnissa, tuliperäistä pölyä niellen.

Osuimme Fujille kiipeyssesongin vilkkaimpaan aikaan, emmekä toden totta saaneet nauttia vuorella mistään yksinäisestä, mietteliäästä autiudesta muinaisten zen-munkkien tyyliin. Japanissa joka paikassa riesana ovat ruuhkat. Täällä jonotetaan yhtä kärsivällisesti niin ilta kuuden junaan, donitsiravintolaan, temppeliin rukoilemaan kuin Fujillekin, eikä se näytä paikallisten mielestä olevan mitenkään ihmeellistä. Kuljimme ylös isona massana nenä edellä kompuroivan unisen tai kenties happivajeesta kärsivän vaeltajan reppua viistäen, astuimme askeleen kerrallaan ja vasta kun edellä meneväkin astui, samoihin jalanjälkiin. Muutama tunti oli niin jyrkkää ja louhikkoista, että kiipeämiseen oli pakko käyttää myös käsiä. Varsinaisesta henkistymisestä ei kokemuksen yhteydessä voine puhua, vaikka Fuji on japanilaisille pyhä paikka, siitä kertoivat shintoo-uskonnon torii-portti ja temppeli vuoren huipulla. Temppelirihkaman rinnalla huipulla myytiin käypään hintaan jos jonkinmoista matkamuistoa, mm. "virallisia Fuji-sertifikaatteja", jotka todistavat huipullepääsystä, ja tietenkin lämmintä juotavaa.

Liiemmin emme lentokonemaisista näköaloista tai kaukana alla hitaasti muuttuvasta pilvimassasta ehtineet nauttia, koska valvotun yön jäljiltä vilutti ja väsytti. Lähdimme painelemaan rinnettä alas, kraatteria sentään ihmettelimme (Fujihan on toimiva tulivuori, joka purkautui viimeksi 1700-luvun alussa) ja suoraan sanottuna nousua tuskallisemman tuntikausien rahjustamisen jälkeen olimme alhaalla, Todella Likaisina ja aika rikki. Nouseva aurinko kärvensi rutikuivaa tuliperäistä hiekkaa ja ihmisjoukkojen jalat nostattivat pölyn, joka tunkeutui kenkiin, silmiin, nenään, suuhun, reppuihin, hiuksiin, ihan kaikkeen. Alaspäin jyrkähkösti laskeva rinne otti jaloille, ja varpaat painuivat kengänkärkiin... Valeriya huomasi rinteen puolivälissä, että varpaista tulee verta, ja se ei ollut erityisen nättiä katsottavaa kun kaikki auenneet rakot olivat ihan mustat ja hiekassa. Joku nero oli myös keksinyt, että alastuloreitillä ei tarvita yhtään vuoritupaa eikä vessaa, joten viileiden korkeuksien jäädessä taakse kuumassa pölypilvessä tarpominen söi meikäläisiä enemmän kuin itse nousu!

Yltäpäältä tomussa pöllähdimme lopulta tokkuraisina sisseinä sivistyksen pariin Tokioon. Hikinorot vaan raidoittivat likaisia käsivarsia ja kasvoja ja junassa olimme varmasti erittäin shitsurei eli aiheutimme tuskaa ja kärsimystä kanssamatkustajille silkalla iljettävällä olemassaolollamme. Mutta että oltiin yyttejä!

海の日 Mori Tower, Roppongi Hills

Vietimme uutta Meren päivä (海の日)-nimistä kansallista vapaapäivää Valeriyan kanssa in down town Tokyo! oli ihan huippua ottaa irti yks päivä ankeasta asuntolan harmaudesta ja singahtaa supernopealla hissillä Mori Tower -nimisen pilvenpiirtäjän ylinpään, 54. kerrokseen modernin taiteen museoon! näyttely esitteli Le Corbusierin maalauksia ja arkkitehtuuria, enpä ennen tuntenut moista ranskalaisukkoa mutta nytpä tiedän mistä japsien laatikkoarkkitehtuuri on vaikutteensa saanut. 20-luvun modernistiset maalaukset (minimalismia ja mitä lie, taidehistorian kurssit on päässeet vähän norumaan jo toisesta korvasta ulos... uutta olennaisempaa informaatioo varmaan tullut tilalle, i presume!) oli kiintoisia, samoin Le Corbusierin omien asuntojen malliin rakennetut life size kopiot, joihin pääsi kävelemään sisään. uskomattoman moderneja taloja ja huonekaluja, jotka kelpais huippumuodista nykyäänkin! outoa että vanhimmat niistä oli 20-30-luvulta.. oli vaikea uskoa. mutta tosi makeaa designia, kun olen ennenkin ollut ton ajan taiteen ihastelija.. oikeastaan päivän tarina alkoi nyt loppupäästään, koska ennen kuin laahustimme pilvenpiirtäjämuseossa parisen tuntia hyvin hyvin väsyneinä muiden länsimaisten turistien ja fiksunnäköisten, paksuja kirkkaanpunaisia tai vihreitä muovisankaisia rillejä käyttävien taideharrastajajapsien kanssa, tehtiin kaikkea hyödyllisempää ;)! first things first, me päätettiin aamulla, joten päivä ALKOI siis Shinjukusta Hello Kitty -kaupasta, josta tietty lähti mukaan kaikkea maailman tarpeellisinta kawaiiii-tavaraa. eikä kukkarokaan enää painanut käsilaukussa niin ikävästi! Valeriya on hulluna Hello Kittyyn, ja mä sitten suostuin uhrautumaan tähän teemakauppaan huvikseni.. Niin niin. Shoppailu ois ollut ongelmatonta, JOS unohdettais se, että Shinjukussa ei löydä mitään vaikka seisoisi käytännössä sen päällä. Asemalta kauppaan oli varmaan noin kolmen minuutin kävelymatka, mutta tietty me eksyttiin matkalla jotain 5 kertaa ja kysyttiin tietä 2 kertaa ja käveltiin harhaan noin tunti. vinkiksi Tokioon suuntaville, kannattaa varautua siihen että mitään ei löydä ja kaikkeen menee sairaasti aikaa, kun puhutaan Shinjukusta tai vaikka Shibuyasta. ja samalla on koko ajan helvetillisen kuuma. (paitsi kaupoissa, joihin jäätyy ilmastoinnin takia.) Japanissa kun esim kaduilla ei ole nimiä. miten miljoonakaupungissa voi löytää mitään ilman kadunnimiä??? en vieläkään tajua, tuskin koskaan tajuankaan. parasta vaan löytää joku ohikulkija, joka näyttää siltä että rakastaa juuri sun etsimää tuotetta, ja kysyä neuvoa. mekin lopulta päästiin perille ohikulkijoitten ja kiireisen Lawson-myyjän neuvojen perusteella, vaikka Valeriyalla oli kaksi eri karttaa asiasta. Kittyn jälkeen oli tarkoitus ostaa elektroniset sanakirjat, mikä on vaikeeta koska tekniikasta puhuminen japaniksi myyjien kanssa on vaikeeta, ja Yodobashi Kamera (iiiiiiso elektroniikkakauppa) on oikeasti kaumea (terkut Keiulle!) paikka. se on niin iso, ja niin meluisa, että sinne kuolisi jo ilman elektroniikkaakin. noh, oikeat mallit löytyi, mutta emme sitten tietenkään saaneet (tuntemattomasta syystä, kuten Japanissa yleensä) rahaa ulos mistään automaatista länsimaisilta tileiltä. että ei sitten ostettu niitä. pieniä vastoinkäymisiä... ei sitä aina voi suunnitella elämäänsä.. tai suunnitella voi, mutta täällä saa tottua siiten että mikään suunnitelma ei ole kovin luotettava. noh, rahjustimme samaa ihmisiä vilisevää ympyrää Shinjukussa taas vähän aikaa ja taas kyseltiin tietä, ja lopulta löytyi McDonald's, joka sillä hetkellä oli jo tosi iloinen jälleennäkeminen. jäimme henkiin! ...ja SITTEN vasta menimme Shinjukusta Roppongi Hillsille ja Mori Toweriin Mori Contemporary Art Museumiin, mutta sen jutunhan olette jo kuulleet. Museokierroksen jälkeen oli vuorossa (samalla lipulla, useimmat asiat kun Tokiossa eivät ole ilmaisia) iltahämärään kietoutuvan Tokion näköalojen katselu pilvenpiirtäjän huipulta. ihan kuin Lost in Translation!! mahtavat näkymät!! ei voi muuta sanoa. talo oli niin korkea että helposti näki että maapallo on oikeasti sittenkin pyöreä. mutta oih! illan pimetessä tää ökyalueen näköalapaikka oli tietty täynnä rakastuneita pareja...! mikäs sen tuskallisempaa katseltavaa. joten näköalojen sijasta tuli tuijoteltua vähän katkera maku suussa jotain muuta... mutta onneksi oli edessä vielä hassu kalanäyttely samassa pilvenpiirtäjän näköalakerroksessa, ja tietty pimäet huoneet akvaarioineen ja eksoottisine pikku kaloineen oli.... oi niin romanchikku!! että emme välttyneet sielläkään söpöiltä pareilta, tyttöjä hepenissä ja korkokengissä ja varakkaita muotigangsteripojuja lököhousuissaan (tarjolla oli myös kalsarinäyttely...) ja lippiksissään ja Valeriyan mielestä "orangutangin" väriseksi vaalennetussa tukassaan.. tjoo. oli aika mennä kotiin.

ps. isoksi uutisissa mainostettu taifuu eli taifuuni ei sitten koskaan iskenyt meidän alueelle, ja Niigatan maanjäristys EI tuntunut Kanagawassa eli meidän koulun alueella. vähän oli tuulista, ja asuntolan vahtimestari huolehti kovasti että meillä on tarpeeksi ruokaa myrskyviikonlopun varalle, ja me istuttiin kiltisti tylsistymässä kotona vaikka highway olis ollut niin kuuma, ja kaikilla oli zombimainen olo kaiken sisällä istumisen jälkeen, ja pahuksen myrsky ei sitten tullutkaan!! darn! kiipesin sentään koulumme korkeimman talon näköalatorniin (ulkoilma-sellainen) ja pääsin sadepilven sisään, jee :)! oli ihan hienoa iltahämärässä tähystää itään ja pohjoiseen, jonne myrsky oli mennyt kohti Chibaa ja merta... jotain pilvirintamia siellä näky, ei muuta.. Maanjäristys sen sijaan oli ikävämpi juttu, iski japanilaisen kaverini kotikaupunkiin :(. mutta onneksi me olimme jälleen turvassa!!! *koputtaa puuta*

Yukata party, ja ruokaa jota ei voi syödä

Vietimme perinteistä Obon-juhlaa etuajassa poikien asuntolassa. Tämä on vaihtariperinne, koska useimmat vaihtarit lähtevät pois ennen varsinasita Obon-matsuria, jota japanilaiset juhlivat elokuussa. Tapahtuman järjesti joukko japanilaisia rouvia, jotka syystä tai toisesta harrastavat sekä yukatoja että vaihtareita, don't ask why. Kaikki halukkaat saivat lainata kaunista yukataa ja kirkkaanväristä obia eli leveää vyötä. Yukataan (siis eräänlainen "arkikimono") on huomattavan vaikeaa pukeutua itse, joten tädit pukivat meidät jokaisen yksitellen. Huomaavaista. Juhla oli ihan hauska, ensin ruokaa, sitten perinteistä japanilaista tanssia, johon mielestäni voisi hyvin lisätä yhden r-kirjaimen, koska hitaan ja monotonisen tanssin ja yksitoikkoisen rumpumusiikin jälkeen oli olo suunnilleen kuin hypnoosissa. Ruokaa oli kerrankin paljon, mutta mutta! Juuri kun oltaisiin voitu syödä mahamme täyteen ilmaista ruokaa (joka on vaihtaripiireissä suuri vetonaula aina), oli päällä yukatat, joitten vyö estää syömisen yhtä tehokkaasti kuin hengittämisenkin. Eli uskon että koettelemus oli suunnilleen samaa luokkaa kuin korsetin kanssa eläminen joskus muinoin Euroopassa. Ja japanilaisnaiset ovat ennenaikaan työskennelleet moinen vaate päällään! Ei tajua. Miesten yukata sitävastoin on tietenkin mukava, vyö on kapeampi ja alempana, ja koko vaate muistuttaa miehillä enemmän kylpytakkia. Hohhoi. Ruokien sijasta saimme maistaa siis muinaista japanilaista tasa-arvoa. Yukata partyn jälkeen oli tietenkin jatkot Boogie's-baarissa eli samassa paikassa kuin aina. Ilta oli perinteisesti täynnä draamaa, jota vain tsuyun (sadekauden) kaatosade viilensi.

もっともっと！Retkellä Tokiossa. Kuvia! ...ja poseerauksia

....eli liitteeksi alla jo olevaan postiin, tässä retkipäivän kuvat Tokiosta! tarinan voi lukea alempaa. piipahdimme (nukkumassa... hups!) kabukiesityksessä, sitten laivalla Tokion Sumida-jokea pitkin Asakusaan shoppailemaan. hauska (ja kallis!) päivä! (miksei koulu kustantanut ostoksiakin....)

Kaninkolosta

Long time no see! viime aikoina on kulunut aika enemmänkin elämän elämiseen kuin sen dokumentoimiseen! tapahtumia on piisannut. kuluneessa kuukaudessa sitten viime postin on elämä asettunut suurinpiirteen "arkisiin" uomiin. koulu rullaa tavallisella (liian kiireisellä と思う) painollaan, lukukauden puolivälin isot testit tulivat ja menivät, koetulokset olivat osa-alueesta riippuen täysistä pisteistä aina johonkin 50-70 prosentin paikkeille. kanjit ja katakana sujuvat hyvin, ぶんぽ　とか　たんご　とか　そんな　こと vähän huonommin. eli kieliopissa ja sanastossa olisi toivomisen varaa. noh, vastuuopettajan painokkain kommentti mulle oli kuitenkin, että "laura-san, koita muistaa että lauantai on koulupäivä". hehe, lauantain poissaolot ovat kyllä hiponeet pilviä, se on myönnettävä. mutta kun ei yhdessä vapaapäivässä vain ehdi tehdä mitään! tokioon on silloin tällöin päästävä, tai sitten vaan kämppää täytyy siivota tai katolla on otettava aurinkoa aamupalaa syödessä tai jotain muuta tärkeää tapahtuu. sellaista se on... ja vakavasti sanottuna, oikeasti yksi vapaapäivä viikossa ei riitä. tarvii aikaa rentoutua, ja sitä täällä ei ole.

viime viikon keskiviikkona koulu kuitenkin oli meille ystävällinen ja kiikutti koko bekka- eli vaihtarilaitoksen opiskelijat busseilla tokioon. päästiin kansallisteatteriin katsomaan japanilaista perinteistä teatteria, kabukia, ja sitten vesibussiajelulle tokion läpi kulkevalla sumida-joella. kuvia tulossa. kabukia olin nähnyt ennenkin, ja vieläkään en selvinnyt kokemuksesta nukahtamatta :D. valitettava totuus.. mutta kun näytelmässä voi hyvin olla esim. tunnin jakso, jonka aikana kukaan ei liiku lavalla, vaan kaikki (3) näyttelijää istuvat asennossa (miten niitten jalat kestää!!) ja jorisevat on and on and on jotain japaniksi, epäselvästi, ja varmasti käyttäen jotain perinteistä sananpartta, niin hämärässä katsomossa yksi jos toinenkin sai paikattua lyhyeksi jääneitä yöunia.. onneksi havahduin tarinan jännimmässä kohdassa, tosin en varsinaisesti tiedä mitä näin, koska juoni jäi vähän epäselväksi... miksi yksi tyyppi sidottiin tolppaan ja sitten kuitenkin päästettiin menemään, ja miksi yksi toinen seisoi talon ulkopuolella tunnin? meillä oli kyllä pätevät englanninkieliset korvanappiselostukset, mutta jorina kuin jorina, unettaa!! ねむ！

jokiajelu oli hauska, pääsimme laivalle bussissa nautitun bentoo boxin jälkeen. aurinko kärvensi ja lämmintä oli varmaan lähempänä 30 astetta, ja joelta oli kiva katsoa tokion siltoja ja pilvenpiirtäjiä vähän eri kulmasta. laivaretki vei meidät vilkkaalle turistialueelle asakusaan, jossa sijaitsee kuuluisa temppeli ja paljon turistirihkamakauppoja. olin käynyt alueella useampaan otteeseen jo ennen, joten mä ja valeria shopattiin parhaat päältä ja häivyttiin shibuyaan, yhteen tokion vilkkaimmista keskustoista (tokiollahan ei ole yhtä keskustaa, niin kuin normaaleilla tahi vähintäänkin eurooppalaisilla kaupungeilla). annoimme muiden palata bussilla takas kotiin ja jäimme kuluttamaan iltaa ja rahaa 9-kerroksiseen muotitavarataloon. raha paloi, ja valerialla melkein myös hermot, koska tämä kyseinen 109-tavaratalo on aika sirkus. paikka on siis täynnä pieniä muotiliikkeitä, joissa kaikissa soi täysillä eri musiikki, ja japsipimut keikkuvat eteenpäin korkokengissään, eikä paikassa tosiaan tarvi kärsiä yksinäisyydestä. mä en sitten kuitenkaan saanut tarpeekseni, itseni kiusaamisesta kun näköjään pidän, vaan pari päivää myöhemmin palasin samaan 109:hun (ichimarukyuu) ja kulutin toisetkin 10 000 yeniä.... nyt on pakko pysyä poissa shibuyasta vähän aikaa!!! :D

taannoin, milloin lie, pari kolme viikkoa sitten vierailtiin myös disney sea:ssa, eli toisessa tokion kahdesta (vierekkäisestä) disney-maailmasta. tämän postin kaikki kuvat ovat sieltä, juu, kaikki. reissu oli uskomaton, kuin sukellus kaninkoloon. disney nyt on disney ja mulla oli tietenkin omat mielipiteeni asiasta kun sinne menin, mutta kyllä täytyy sanoa että näkemisen arvoinen paikka! disneyn järven rannoille on rakennettu mm. "oikea" venetsia. siis ihan oikeita kivitaloja jotka on tehty vanhan näköisiksi rappauksella, oikeita siltoja, kanavia, veneitä, jopa ne punavalkoiset tolpat aivan kuin (tietääkseni!) aidossa venetsiassa. kun ekaa kertaa näin ”venetsian” julkisivun, ajattelin että paikka on varmasti pahvia, teki mieli käydä kurkistamassa ”pahvin” taakse, mutta ei kyllä se ihan oikea kolmiulotteinen pikku kaupunki oli. kyllä oli kodikas tunnelma kellua illan pimettyä ja kauniiden katulamppujen sytyttyä sellaisessa mustassa kondoliveneessä (namae wa?) pitkin hiljaista kanavaa.. hiljaista, koska satoi niin pahuksesti :D. mutta ei se haitannut, tunnelma oli täysi kymppi. huvipuistolaitteet ei olleet ihmeellisiä, disney näytti olevan enemmänkin teemamaailma perheille ja pareille kuin mikään eurooppalaistyylinen toinen toistaan pahempien vetkutuskoneiden tyyssija. myöskään kaljaa ei tainnut saada ainoastakaan ravintolasta (tosin vältyimme kalleimmilta ravintoloilta ja söimme eväitä, liekö "venetsian" paikoissa ollut viiniä, en tiedä). mutta tosiaan, edes illalla kukaan ei ollut humalassa. aika eri meno kuin euroopassa. oli se aika sadunomainen juttu, ja sitä kai disney haluaakin. kiva ja äärimmäisen outo elämys!

muilta osin arki on kiireistä. luimme loppuun ensimmäisen kyookashon (oppikirjan) ja aloitimme uuden, kiinnostuneille tiedoksi, nimi on J-Bridge. kirja on todellakin vaikea, ja tällä hetkellä opinnot sujuvat sanottakoon erittäin huonosti. vaikka teen läksyjä useimpina päivinä ja usein monta tuntia kerralla, en silti tunnu osaavan mitään. nyt tosiaan tuntuu että tippuu kärryiltä, huolestuttavaa! ja opiskelusta tekee kyllä todella vaikeaa se, että opettajat ei selitä mitään kielioppia tai mitään muutakaan englanniksi. eli jos ei tajua japaninkielistä selitystä, niin ei auta, sit ei vaan tajua... kysyn aika usein että moo ikkai eli kerta vielä, ja musta onkin tullut meidän luokan blondi. testitulokset ovat tällä viikolla hiponeet nollaa..... noh, ehkä ensi viikko tuo parempaa menestystä!

sitä odotellessa, hauskaa (epä)juhannusta みなさん！ itse onnistuin kaiketi ainoaa kertaa olleessa tai tulevassa elämässä olemaan krapulassa jo juhannusAATON AAMUNA. oli nimittäin melkoisen railakkaat italialaisten läksiäiset!