Jokapäiväinen Fujimme

Syksystä Jouluun.... eli hoidetaan syyskuvat pois alta ennen kuin (mahdollisia) vuodenvaihdekuvia aletaan saada (jos aletaan, ehkä joskus tulevaisuudessa tänne asti ;). Asia on niin, että meidän kampuksella voi ihailla perijapanilaista maisemaa ihan arkisesti noin vain jokaisena kirkkaana päivänä. Ja noita päiviähän piisaa. Japanin talvi on kylmä ja kirkas, vaikkakin on sanottava että toki nyt Jouluaatoksi on kuitenkin luvattu jatkuvaa sadetta ja myräkkätuulia. Toki toki. Paikalliset ovat kypsiä näkymiin, eikä Fujin lumihuippu kuulemma enää jaksa kiinnostaa. Vaihto-oppilasta, vaikkakin jo melko kypsäksi marinoitua, moinen kuitenkin säväyttää, ja pakko on sanoa, etten ihmettele miten runoilijat ovat kautta vuosisatojen tuosta huipusta värssyjä järjestelleet. Ja ajatella - olen ollut tuolla! Vähä vähältä se on tässä syksyn mittaan lunta rinteilleen kerännyt, ja nyt, Joululoman alun kunniaksi, on koko vuori jo peittynyt valkoiseen. Mutta se ei kuvista näy, koska ne on otettu noin kuukausi sitten. Iloitkaa kuitenkin kauniista maisemasta, myös isi ja äiti joille vuori ei kouluvierailun aikana suostunut utupilvestä näyttäytymään!


Fuji kutsuu kouluun...


Välitunneilla valkoinen huippu aina ihmetyttää kun kipuaa koulun mäkeä - pilvikö sieltä kohoaa? Ei, kyllä se on luminen tulivuoren huippu.

Meidän kylää vahtii hra Wuori. Näkymä koulun päärakennuksen katolta.

...Ja iltapäivällä se taas tahtoo takaisin piiloon. Aurinko kiertää illaksi Fujin taakse, ja aamu (yläkuvissa) on siksi parasta katseluaikaa, ennen kuin utu taas nielaisee katoamistempuista kuuluisan vuoren.

Syyspäivä Kamakurassa

Toinen vierailuni Japanin entiseen pääkaupunkiin Kamakuraan. Kaunis syyspäivä, ja vaikka ehdittiin Yukin kanssa paikalle vasta iltapäivällä, oli ajoitus mitä oivin, näimme shintohäät laskevan auringon kultaamalla pyhättöalueella, nappasimme sadalla jenillä kojusta ennustukset eli おみくじ:t (luetaan: omikuji), ostimme päivälliseksi takoyakia ja jälkiruuaksi manjuu-pyörylöitä, ja ehdimme vielä hiekkarantaan katsomaan Tyynen meren auringonlaskua. Ei valittamista ;). Ainiin, ilmeisesti tähdet ovat parahultaisesti napsahtaneet kohdelleen tai japanin tuhannet jumalat muuten vain ovat suopeita nyt, nimittäin jälleen lupasi ennustus mulle kohtuullisen hyvää onnea!

Tutustumassa Kamakuran suurimpaan shintopyhättöön. Väkeä piisasi kauniina sunnuntai-iltapäivänä.

Törmäsimme keskelle hääseremoniaa. Uskomaton tuuri - paikalla lapsesta asti vieraillut Yuki ei ollut koskaan nähnyt häitä täällä! Lucky me.. Kuvassa perinteisten häämenojen seremoniamestarit.
Hääpari. Kovin olivat vakavia kun turistit räpsivät kuvia kännyköillään.

Sormukset, ja vastanaineiden iloiset ilmeet??

Olipa muuten valaisevaa olla liikkeellä turistikohteessa "paikallisen oppaan" kanssa, ymmärsi reilusti enemmän ihan kaikesta, kun joku käänsi kanjit selkokielelle eli englanniksi. Yuki opasti myös japanilaiseen uskomusmaailmaan, kertoi hääperinteistä ja selitti ennustusten "käyttötavan" - huonot uutiset sidotaan temppelialueen naruille, hyvät viedään kotiin - ja kertoi muuten uskovansa sielunvaellukseen! Eipä ollut asiaa enempää pohtinut, se vain tuntui loogisimmalta, kuului kommentti. Tajusin taas eläväni buddhalaisuuden maassa... Yleensä se tuppaa unohtumaan, kun japanilaistenkin pääuskonto näyttää pintapuolisesti katsoen olevan lähinnä kaupallisuus. Kiintoisaa raottaa vähän kulisseja ja kurkistaa sinne mystiseen "oikeaan japanilaisuuteen"...

Shintopyhäkköä merkkaavat valkoiset paperikoristeet ja torii-portti auringonlaskussa.

Päivälliseksi takoyakia eli mustekalapalloja.

Syksyllä kirsikkapuukujaa voi vain kuvitella...

Poseeraamassa Kamakuran pääkadulla.

Jälkiruuaksi manjuu-palleroita. Riisistä ovat ymmärtääkseni valmistettu ja sisällä on punaista paputahnaa. Vihreät ovat teenmakuisia, muiden syvin olemus jäi vähän epäselväksi. Yleisesti voin todeta, että japanilaiset perinneherkut maistuvat mielenkiintoisilta.

Auringonlasku.

Puputyttöjä ja muuta kaunista

Koulussa tapahtuu. Nyt vietetään siis Tokai-yliopiston festivaaliviikkoa, jonka aikana kampus täyttyy kaikenmaailman hassuista tapahtumista, myyntikojuista ja tietty opiskelijoista ja tulevien opiskelijoiden perheistä, jotka tutustuvat paikkoihin. Koulun "main streetillä" tuoksuu ihanasti festarieväät, kaikenlaista yakinikua ja yakisobaa ja muuta yakia eli grillattua, ja (vain sivukadun paikoille yltäneistä) vaihtareitten bootheista voi ostaa lähes oikeaa länsimaista ruokaa! Siellä kun saksalaiset, venäläiset ja hawai'ilaiset kokkaavat hiki hatussa aamu yhdeksästä ilta neljään, ja asuntolan keittiössä kulisseissa raatavat japanilaiset staff memberit auttamassa. Aika revohka! お疲れ様！！

Venäläiset tytöt valmistivat myyntiin blinejä, kampuksen pääkadulla riitti väkeä, ja saksalaisten kojua mainosti söpö pesukarhu. Täällä hallitaan pukeutuminen, joka tilanteeseen..

Yksi festivaalin perinteistä näyttää olevan "Okama contest" eli おかまコン, jossa opiskelijapojat pääsevät toteuttamaan salaista itseään ja kilpailemaan koulun parhaan naiseksipukeutujan (okama, mies joka pukeutuu naiseksi) tittelistä. Tulipa tuokin kilpailu tsekattua, ja mielestäni taso oli kova ;)! Pojat olivat oikein panostaneet, ja pieniä kun aasialaiset ovat, menivät parhaat lähes täydestä..

Oransseissa vetimissä viime vuoden voittaja Takashi, oikean reunan puputyttö Hibiki (myös alla) kruunattiin miss Okamaksi tällä kertaa.

Akira ja Hibiki, molemmat testasivat pukujaan jo Halloweenina...

Säästä mainittava sen verran, että nyt on kuulemma joku ennätyslämmin syksy. Itikat kiusaavat öisin ja puissa on vielä tuhdisti lehtiä. Normaalisti kuulemma tähän aikaan odoteltaisiin jo ensilunta, vaikka joskus se antaakin sitten odottaa itseään aina helmikuulle asti täällä Tokion seudulla. Mutta nättiä on, ruska alkaa kai olla parhaimmillaan, ja japanilainen maailma tyylikkäitä ihmisiä ja perinteistä arkkitehtuuria myöten on kaunista katsella näin syksyn tihkusateessa ja värikkäiden lehtien hiljaa tipahdellessa mustaan maahan.

Blogin Ensimmäinen Wideo! Valittevasti on todettava että laadusta tuli kaameaa kun pätkän uploadasi bloggeriin. Videossa on musiikkia, mutta jostain syystä äänenvoimakkuus muuttui minimaaliseksi. Koittakaa parhaanne ja terästäkää silmiä, korvia & muita naiskauneuden ihasteluun sopivia aisteja..

Happy Halloween!

Oli synkkä ja myrskyinen yö.... Kauan maan mullissa maannut Blogi heräsi jälleen eloon! Kai täältä jotain pitää joskus kertoa, koska ELOSSA OLLAAN :)! Halloweeninä piti tietenkin päästä pitkästä aikaa Disney Landiin.

Tosin jonot olivat tunnista kolmeen tuntiin...

Haunted Mansionissa näimme suorastaan oikeita kummituksia. En vieläkään oikein osaa sanoa miten ne oli tehty... Mutta tietenkin ensin seistiin jonossa.

Disneyn kurpitsat....

....ja matkaseura, japanilainen Yuki.

Syksy ehtinyt Halloweeniin asti. Aika menee liian nopeasti, lehdet on jo keltaisia ja kaupoissa joulukoristeet. Blogissa koitan nyt siirtyä malliin "vähän tekstiä, paljon kuvaa" jotta tulis joskus päivitettyä... =)!! Japaniin kuuluu edelleen hyvää, syyslukukausi koulussa on täydessä vauhdissa, vaikkakin viihdyin keväisellä 8-luokalla paremmin kuin nykyisellä 4:lla. Kasilla oli kivat opettajat ja opiskelu oli tehokasta, kun taas nyt hieman tuntuu että opettajat ovat ikäviä, panostavat vain ulkoaopetteluun ja kaiken kopioimiseen miljoonalle eri Wiralliselle Tokai-paperille, eikä oppiminen tunnu ainakaan omalla kohdallani lainkaan etenvän näillä menetelmillä.

Nyt koulussa vietetään festivaaliviikkoa, joka tarkoittaa vaihtareille lähinnä lomaa. Tosin saksalaiset, venäläiset ja amerikkalaiset joutuvat pykäämään pystyyn oman kojun ja leipomaan maidensa eväitä myyntiin festivaaleille saapuville japanilaisille. Itse nukun iltapäivään enkä tee mitään, ah! sa niin kaivattu vapaus!

Sentään pelkkään löysäilyyn tuskin lomaani haaskaan, viikonvaihteessa on tarkoitus suunnata pitkästä aikaa Kamakuraan, katsomaan syksyn lehtiä, istuskelemaan hiljaisten temppeleitten puutarhoissa, luultavasti tuijottelemaan sateen putoamista harmaaseen Tyyneen mereen, ja harrastamaan muunlaista hiljentymistä entisessä pääkaupungissa.

Vaihtareitten "staff" eli japanilaiset kaverit järjestivät kunnon Halloween-pukujuhlat. Kissana kämppis Alicia. Ylimmässä kuvassa puputyttönä rugbyäkin harrastava Akira...

Fuji valloitettu! (kävimme jonottamassa vuorella)

Se on sitten valloitettu, Fuji-vuori kaikkine 3776 metreineen!

Minun ja Valeriyan kahdenhengen pohjoismaisten naisten tiimi kiipesi huipulle tähtikirkkaana heinäkuisena yönä tuhansien muiden kanssa. Fuji on Japanin korkein huippu, ja sen kyllä huomasi, ylhäällä oli kylmä, vaikka vuoren juurella kärsittiin pahimmasta helteestä vuosiin - 40 astetta lämmintä alhaalla, huipulla kaukana pilvien yläpuolella sää lähellä nollaa. Vaikka aloitimme urakan oikeastaan vuoren keskivaiheilta suosituimmalta eli viidenneltä "asemalta", nousuun meni huikeat 9 tuntia, litroittain vettä, kahdet paristot, kaksi pulloa happea, yhdet hermot (eivät onneksi allekirjoittaneen) ja mielettömän monta ja kallista vessareissua (keho sopeutuu ohueen ilmaan tehostamalla aineenvaihduntaa...??) Iltakahdeksalta aloitettiin ja auringon noustessa olimme huipun tuntumassa, tosin jämähdimme turistimassaan emmekä päässeet ylös aivan ajoissa päivän ensi säteitä vastaanottamaan. Laskeutuminen sujui sitten vauhdilla 5 tunnissa, tuliperäistä pölyä niellen.

Osuimme Fujille kiipeyssesongin vilkkaimpaan aikaan, emmekä toden totta saaneet nauttia vuorella mistään yksinäisestä, mietteliäästä autiudesta muinaisten zen-munkkien tyyliin. Japanissa joka paikassa riesana ovat ruuhkat. Täällä jonotetaan yhtä kärsivällisesti niin ilta kuuden junaan, donitsiravintolaan, temppeliin rukoilemaan kuin Fujillekin, eikä se näytä paikallisten mielestä olevan mitenkään ihmeellistä. Kuljimme ylös isona massana nenä edellä kompuroivan unisen tai kenties happivajeesta kärsivän vaeltajan reppua viistäen, astuimme askeleen kerrallaan ja vasta kun edellä meneväkin astui, samoihin jalanjälkiin. Muutama tunti oli niin jyrkkää ja louhikkoista, että kiipeämiseen oli pakko käyttää myös käsiä. Varsinaisesta henkistymisestä ei kokemuksen yhteydessä voine puhua, vaikka Fuji on japanilaisille pyhä paikka, siitä kertoivat shintoo-uskonnon torii-portti ja temppeli vuoren huipulla. Temppelirihkaman rinnalla huipulla myytiin käypään hintaan jos jonkinmoista matkamuistoa, mm. "virallisia Fuji-sertifikaatteja", jotka todistavat huipullepääsystä, ja tietenkin lämmintä juotavaa.

Liiemmin emme lentokonemaisista näköaloista tai kaukana alla hitaasti muuttuvasta pilvimassasta ehtineet nauttia, koska valvotun yön jäljiltä vilutti ja väsytti. Lähdimme painelemaan rinnettä alas, kraatteria sentään ihmettelimme (Fujihan on toimiva tulivuori, joka purkautui viimeksi 1700-luvun alussa) ja suoraan sanottuna nousua tuskallisemman tuntikausien rahjustamisen jälkeen olimme alhaalla, Todella Likaisina ja aika rikki. Nouseva aurinko kärvensi rutikuivaa tuliperäistä hiekkaa ja ihmisjoukkojen jalat nostattivat pölyn, joka tunkeutui kenkiin, silmiin, nenään, suuhun, reppuihin, hiuksiin, ihan kaikkeen. Alaspäin jyrkähkösti laskeva rinne otti jaloille, ja varpaat painuivat kengänkärkiin... Valeriya huomasi rinteen puolivälissä, että varpaista tulee verta, ja se ei ollut erityisen nättiä katsottavaa kun kaikki auenneet rakot olivat ihan mustat ja hiekassa. Joku nero oli myös keksinyt, että alastuloreitillä ei tarvita yhtään vuoritupaa eikä vessaa, joten viileiden korkeuksien jäädessä taakse kuumassa pölypilvessä tarpominen söi meikäläisiä enemmän kuin itse nousu!

Yltäpäältä tomussa pöllähdimme lopulta tokkuraisina sisseinä sivistyksen pariin Tokioon. Hikinorot vaan raidoittivat likaisia käsivarsia ja kasvoja ja junassa olimme varmasti erittäin shitsurei eli aiheutimme tuskaa ja kärsimystä kanssamatkustajille silkalla iljettävällä olemassaolollamme. Mutta että oltiin yyttejä!